keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Minun valintani

Pahoittelen taas useamman päivän hiljaisuutta. Minulla oli viikonloppuna kaveri käymässä ja maanantai meni yliopistolla ja juhliessa toisen kaverin synttäreitä kaupungilla, joten en ehtinyt kirjoittelemaan postausta ennen tiistaita. Ja koska minnulla on yhtä hyvä tuuri kuin Aku Ankalla, niin onnistuin vielä pyyhkimään tämänkin postauksen ensimmäisen version, kun olin noin puolessa välissä, ja jouduin aloittamaan alusta. Ilmeisesti blogger ei joko ollut tallentanut tekstiä ollenkaan tai sitten se ehti jo tallentaa pois pyyhityn version...

Valoisuus ei taaskaan suosinut swatchien kuvaamista, joten kirjoittelen nyt ihonhoitotuotteesta. Kyseessä on kehutun Paula's Choice merkin yhtä kehuttu Skin Perfecting 2% BHA Gel -kuorinta. Olen käyttänyt kuorintaa lähes kaksi kuukautta aamuin illoin, joten enköhän uskalla jo mielipiteeni tuotteesta julkistaa :)




Paulan periaatteenahan on, ettei tuotteille anneta turhia ja liioiteltuja lupauksia, joten odotukseni olivat korkealla. BHA eli salisyylihappo -kuorinnan luvataan tekevän ihosta kirkkaamman ja tasaisemman värisen, vähentävän punaisuutta, kiihdyttävän kollageenin tuotantoa, puhdistavan ja häivyttävän tukkeutuneita huokosia sekä samalla vähentävän näppylöitä ja mustapäitä. Tilaamani 2 prosenttinen geelikuorinta on tarkoitettu rasvoittuvalle ja sekaiholle, mutta Paula's Choicen laajasta valikoimasta löytyy tuotteet kaikille eri ihotyypeille.

Kuorinta muistuttaa koostumukseltaan nimestään huolimatta enemmän nestettä kuin geeliä, sillä se on melko valuvaa. Koostumus ei kuitenkaan haittaa mitenkään tuotteen käyttöä. Geeli on väritöntä ja hajusteetonta eikä tunnu iholla oikeastaan miltään. Olin ennakkoon pelännyt, että kuorinta kutittaa tai kirvelee, mutta mitään tällaista ei ole tapahtunut, ei edes silloin kun olen levittänyt kuorintaa juuri puristetuille näppylöille. 

Itse olen käyttänyt kuorintaa päivittäin, aamuin illoin puhdistetulle iholle ennen kosteus- tai BB -voidetta. Geeli imeytyy ihoon nopeasti ja saa ihon tuntumaan pehmeältä ja sileältä. Tuotteen vaikutuksen huomasin varmaan jo viikon parin jälkeen. Ihoni tuntui ja näytti sileämmältä ja näppylät alkoivat vähentyä. Paula taitaakin olla oikeassa siinä, että kuorinta on paras tapa saada iho heti huomattavasti parempaan kuntoon. 


Tässä vanhempaa kuvamateriaalia siitä, millainen ihoni on ollut. Kuvattu luonnonvalossa ja kuvaa ei ole käsitelty rajaamista ja terävöintiä lukuunottamatta.


Nyt parin kuukauden käytön jälkeen voin sanoa, että tämä tuote on parantanut ihoani enemmän kuin mikään muu yksittäinen tuote ikinä. En tietenkään ole saanut mitään täydellistä ihoa, mutta näppylät ovat vähentyneet huomattavasti ja ihoni näyttää tosiaan kirkkaammalta ja tasaisemmalta. Sitkeistä mustapäistäni en ole päässyt eroon, mutta nekin tuntuvat kuitenkin jo vähentyneen. 
Näppylät ovat alkaneet olla enemmän yksittäistapauksia kuin normaalia ihoani. Eniten saan tällä hetkellä pieniä valkopäitä, mutta nekin paranevat oikeastaan yhdessä yössä, kun ne puhdistuksen jälkeen puristaa ja sen jälkeen laittaa kuorintageelin iholle. 
Kirvelyn lisäksi pelkäsin, että tuote saa ihoni kuivumaan ja hilseilemään, mutta sitäkään ei ole tapahtunut. Ainoastaan joidenkin isompien näpylöiden kohdalla on ollut pientä ihon kuivumista kun ne ovat alkaneet parantua. 

Tällä hetkellä ihoni on siis huomattavasti paremmassa kunnossa. Edelleenkin ihoni on rasvoittuva, mutta suurimmista epäpuhtauksista olen päässyt jo hyvin eroon. En ole edes tarvinnut Dr. Jartin BB -voiteen lisäksi erillistä peitevoidetta kuin silloin tällöin. Sen lisäksi, että iho näyttää, se tosiaan myös tuntuu paremmalta ja sileämmältä. 


Tässä kuvaa ihostani tällä hetkellä. Mielestäni eron vanhaan huomaa selvästi. Kuvattu luonnonvalossa ja kuvaa ei ole käsitelty rajaamista ja teräivöintiä lukuunottamatta.


Suosittelen kyllä Paula's Choicen BHA -kuorintoja kaikille, jotka vielä etsivät sopivia ihonhoitotuotteita. Pidän tehokkuuden lisäksi erityisesti kuorintojen helppoudesta. Pesun jälkeen ei tarvitse kuin levittää yhden pumppauksen verran geelia kasvoille käsin ja antaa sen imeytyä ennen kosteusvoidetta. Tuotetta ei siis pestä pois. Ainoa asia, mikä pitää muistaa on, että BHA -kuorintaa käyttäessä pitää ehdottomasti käyttää aurinkosuojaa kasvoilla. Itse käytän meikkipohjana BB -voidetta, jossa on aurinkosuoja, joten itse en koe tätä asiaa vaikeana. Kuorintoja käyttäessä kannattaa myös kokeilla, miten usein käytettynä ne sopivat omalle iholle. Itse siis voin käyttää hyvin kuorintaa kaksi kertaa päivässä, mutta kaikkien iho ei kestä näin tiheää käyttöä. 
Kokeilisin kyllä mielelläni muitakin Paulan ihonhoitotuotteita, mutta ne saavat nyt odottaa rahallisesti parempia aikoja, sillä tuotteet eivät ole ihan halvimmasta päästä Euroopassa. Skin Perfectin 2% BHA Gel maksaa 23,25e, mutta tuntuu onneksi olevan riittoisaa. Tästä pääset Paula's Choice Suomi -sivuille, joilta on linkki nettikauppaan ja koodi, jolla ensimmäisen tilauksen postikuluista saa 50% alennuksen!

Lyhyesti sanottuna rakastan tätä tuotetta ja tulen ostamaan sitä jatkossakin. Ainoa huono puoli tuotteessa on sen hieman korkeampi hinta, mutta tuote on ehdottomasti sen arvoinen eikä hinta ole kuitenkaan edes lähellä selektiivisen kosmetiikan hintoja.

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omia. En saa mitään hyvitystä postauksen linkkien käytöstä. Tietääkseni Paula's Choice ei käytä eläinkokeita!

2 kommenttia :

  1. Tämä kuorinta on kiinnostanut mua jo kauan, mutta ehkä tyydyn ei-ongelmaihoisena aspiriinikuorintaan näin "kotiversiona" tällaisesta ns. syväkuorivasta tuotteesta.

    Hei ja vinkkinä: bloggerissa toimii samat näppäinkomennot kuin wordissäkin, eli yhdistelmä ctrl-z kumoaa aiemmin tehdyn toiminnon :) Eli jos vahingossa pyyhkii koko tekstin, niin sen saa takaisin noin.

    VastaaPoista
  2. Itsekin joskus harrastin aspiriinikuorintaa, mutta se alkoi kuivattamaan mun ihoa liikaa :( Mutta itsekin pidättäytyisin siinä mikä itselläni toimii, joten jos mitään ongelmaa ei ole niin kannattaakin varmaan pysyä siinä mitä käyttää nyt :D

    Onpa hyvä tietää tuo kumoaminen. Itse en oikein Wordissakään käytä noita näppäinyhdistelmiä niin ei tullut mieleenkään, että bloggerissa olisi tuollainen. Asiaa ei varmaan helpota se, että olen blondi ;)

    VastaaPoista