sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

2v. synttäriarvonta!

Tammikuussa tuli tosiaan 2 vuotta bloggaamista täyteen ja lupasin jo silloin järjestää arvonnan Lontoon reissun jälkeen. Nyt on sitten arvonnan aika! Palkinnoksi lähtee yhdelle onnekkaalle alla olevassa kuvassa näkyvä setti. Ohjeet osallistumiselle löytyvät kuvan alta.

*Osallistumisaika päättynyt*



Palkinto:

-Sleek Garden of Eden -luomiväripaletti
-Nyx Blush Taupe (varjostusväri)
-Makeup Academy Blusher Bubble Gum
-Wet n Wild Megaprotein Mascara

Sleekin Garden of Eden -palettia on näkynyt muutamissa lukemissani blogeissa ja se on kyllä kaunis. Jos paletti ei ole tuttu, niin Googlen avulla paletin sisältö selviää helposti :) Vähän harmittaa, että en ostanut tätä itsellenikin, sillä paletti oli oikeasti vielä kauniimpi kuin näkemissäni kuvissa.
Nyxin poskipuna sävyssä Taupe on neutraali ruskea sävy, joka on sopiva varjostusväriksi vaaleallekin iholle. Punahan nauttii melkoista kulttimainetta kosmetiikkabloggaajien piireissä. Itselle jätin ostamatta vain sen vuoksi, että oma varjostaminen on niin vähäistä, että siihen käytössä oleva tuote tulee kestämään vielä pienen ikuisuuden.
MUA:n poskipuna näytti todella kauniilta lämpimähköltä pinkiltä. Luulen, että sävy sopii aika monelle ja on nyt kesän lähestyessä oikein sopiva. Pigmenttiäkin näytti testerin perusteella olevan hyvin.
Wet n Wildin ripsiväri on vesiliukoinen ja pohjan tarran mukaan ainakin musta. Sain tämän wettiksen Facebook -kampanjasta, mutta laitoin nyt tähän palkintosettiin mukaan, koska itselläni ei ole tälle tarvetta. Tuote ei siis kuitenkaan tullut blogin kautta.

Kaikki tuotteet on uusia ja käyttämättömiä. Sleekin palettia aukaisin sen verran, että katsoin sen selvinneen Suomeen ehjänä. Kaikki palkinnon tuotteet ovat tietääkseni eläinkokeettomilta merkeiltä. Palkinnon olen ostanut itse lukuunottamatta ripsiväriä, jonka tosiaan sain Facebook -kampanjasta.

Osallistumisohjeet:

-Ole julkinen lukija joko Googlen (eli näyt tuolla sivupalkissa) tai Bloglovin'in kautta. Kommentissa/sähköpostissa pitää näkyä nimimerkkisi, jolla seuraat minua.
-Jätä minulle tähän postaukseen kommentti, jossa suosittelet minulle jotain matkakohdetta ja perustelut suositukselle. Voit osallistua myös lähettämällä suosituksesi sähköpostilla osoitteeseen kosmetiikkakaaos@gmail.com. Katso, että sähköpostissa on nimimerkkisi, jolla seuraat!
-Kommentilla osallistuessasi jätä mielellään myös sähköpostiosoitteesi, josta saan sinut kiinni mahdollisesti voittaessasi. Jos sähköpostia ei ole jätetty, huhuilen voittajaa blogissa n. viikon ajan, mutta jos en saa vastausta joudun arpomaan uuden voittajan. 
-Jos olet alaikäinen, niin pyydä vanhemmiltasi lupa osallistua!
-Arvonta alkaa heti tämän postauksen julkaisusta ja päättyy kahden viikon kuluttua 23.3.2014 klo 21.00. Osallistumisajan jälkeen tulleita kommentteja ei hyväksytä!
-Postitan palkinnon vain Suomeen.
-Lue säännöt tarkasti ja katso, että kaikki vaaditut kohdat täyttyy. Arvonta on vain lukijoilleni ja osallistumisesta täytyy löytyä nimimerkki sekä matkakohdesuosituksesi perusteluineen. Jos vaaditut kohdat ei täyty hylkään osallistumisen.


This is a giveaway to my readers! If You are a reader of my blog and live in Finland and want to participate, but don't understand the rules, please send me an email to kosmetiikkakaaos@gmail.com and I'll translate the rules to You!

29 kommenttia :

  1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Oi, onpa kiva palkinto! Mulla tosin on toi paletti ja MUA:n poskipuna, joten jätän arvonnan väliin. Erinomainen poskpunan sävyvalinta muuten. Bubblegum kirkastaa kasvoja todella kauniisti!

    VastaaPoista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  9. Seuraan bloglovinin kautta nimellä Ninja. Itse en ole matkustellut, joten en kokemuksen kautta voi suositella matkakohteita. Mutta itse olen kiinnostunut juurikin lontoosta (jossa juuri kävit) ja tukholmasta, joten jälkimmäistä sitten suosittelen :)

    VastaaPoista
  10. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  25. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  26. Luen bloggerin kautta julkisesti (Siiri) :) Kivat palkinnot<3

    Turkki on mukava lomakohde.Paljon hyvää ruokaa ja makaamista auringossa:) En tiedä ootko jo käynyt Tukholmassa, mutta se on aivan ihana paikka! Kaupunki on kaunis kuin mikä,ja löytyisi paljon ostettavaa. Turkki ja Tukholma on kyllä minun matkakohteistani voiton vieneet ;)

    VastaaPoista
  27. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  28. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  29. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista