maanantai 6. tammikuuta 2014

Luonnonkosmetiikkaviikko: JOIK Silmaümbruskreem

Pistetäänpäs luonnonkosmetiikan teemaviikko käyntiin! Tarkoitus on saada tällä viikolla tänne kolme arvostelutyyppistä postausta luonnonkosmetiikan tuotteista ja lopuksi vielä kirjoittaa omasta suhtautumisestani luonnonkosmetiikkaan sekä yleisistä kokemuksistani siitä. Saatan viimeisessä postauksessa vilauttaa myös, mitä blogiin on tulossa luonnonkosmetiikan osalta myöhemmin. Toivottavasti kuvaussäät suosisivat minua edes kohtuullisesti tämän viikona aikana!

Viimeisimmiltä Hulluilta päiviltä kotiutin uuden silmänympärysvoiteen, JOIKin mangovoita ja arganöljyä sisältävän silmaümbruskreemin. Muutaman kuukauden käytön jälkeen on aika kirjoittaa arvostelu. JOIK ei käsittääkseni ole sertifioitu luonnonkosmetiikkamerkki, mutta tuotteet ovat hyvin pitkälti luonnollisista aineista valmistettuja ja merkkiä myydään kyllä yleisesti luonnonkosmetiikan osastolla. Kaikki tuotteet tehdään käsin Eestissä.



Koostumukseltaan JOIKin silmänympärysvoide on hyvin kevyttä. Pakkausseloste lupaa kosteutusta ja siloitusta silmänympäryksen rypyille ja juonteille. Voidetta voi käyttää aamuin illoin ja sen luvataan sopivan kaikille ihotyypeille. Tosiasiassahan mikään voide ei varsinaisesti siloita ryppyjä ja juonteita, mutta kunnolla kosteutettuna ne näyttävät matalammilta ja tasaisilta, tämä on aina hyvä muistaa kosmetiikkafirmojen tulittaessa meitä toinen toistaan hurjemmilla mainoslauseilla. 
Väriltään voide on valkoista ja siinä on hyvin mieto tuoksu. Erillistä hajustetta tuotteeseen ei olekaan käytetty, ja raaka-aineetkin haistaa vain, jos voidetta erikseen tuoksuttelee. Tuoksuttomuus on minusta ehdoton plussa silmänympärykselle tarkoitetulle tuotteelle.

Tuotteen INCIssä kolme ensimmäistä ainetta ovat vesi, mangovoi ja arganöljy. Ihanaa, että paketin kyljessä isolla ilmoitetut ainekset eivät ole merkityksettömän pienissä määrissä vaan tässä voiteessa niitä on heti veden jälkeen eniten. Muutenkin JOIKilla olen pistänyt merkille ihastuttavan yksinkertaiset ja paljon eri luonnonöljyjä sisältävät koostumukset. Sisällöistä suuren osan ymmärtää, vaikka ei olisi perehtynyt kosmetiikan raaka-aineisiin lainkaan. Mangovoi ja arganöljy myös huolehtivat siitä, että voide kosteuttaa hyvin kevyestä koostumuksesta huolimatta. Ja kun voiteesta löytyy heti edellä mainittujen perään vielä macadamiaöljyä ja vehnänalkioöljyä, niin voiteen toimivuus lienee taattu. Ainesosaluettolosta löysin paria eri versiota, joten sitä on ehkä jossain vaiheessa muutettu. Alla oleva lista on pakkauksen kyljestä ja siinä luetellut kaikki ainekset taitavat olla sellaisia, joita löytyy luonnollisina ja katselin noita oudompia läpi Paula Begounin luettelosta ja ne kaikki saivat ainakin Paulan hyväksynnän.

 INCI: aqua, mangifera indica (mango) seed butter, argania spinosa kernel oil, macadamia ternifolia seed oil, triticum vulgare (wheat) germ oil, stearic acid, aloe barbadensis leaf juice, polyglyceryl-3 methylglucose distearate, phenoxyethanol, ethylhexylglycerin, tocopherol, hydrolized oat protein

Kuten edellisestä kappaleesta voi jo päätellä, on JOIKin silmänympärysvoiteella todella hyvät kosteutustehot. Minulla on kuivat silmänaluset ja pahimmillaan muutama talvi sitten toisen silmän alla oli iho rikki ja kirvelevä kuivuudesta. Kaipaan siis tehoja voiteeseen, ja JOIKin kevyen koostumuksen nähdessäni, olin aluksi aika epäilevä sen suhteen. Ajattelin ensin, että voide riittää vain päiväkäyttöön, mutta jouduin (ilokseni) myöntämään olleeni väärässä ja voide riittää hyvin myös yökäyttöön. 
Kevyt voide imeytyy hetkessä, mutta jättää ihon pitkäksi aikaa kosteutetun ja pehmeän tuntuiseksi. Käytän tätä siis ongelmitta sekä päivisin meikin alla että öisin tehokkaana kosteuttajana. Turvotusta en ole tästä saanut, vaikka laitan voidetta ihan reilulla kädellä, mutta toisaalta en ole koskaan saanut muistakaan voiteista turvotusta silmänympärysiholle, joten en ehkä ole paras arvioimaan turvottavuutta. Jos silmänympärysvoiteet aiheuttavat turvotusta, kannattaa niitä kokeilla laittaa vähemmän ja jättämään aivan silmän sisänurkka ilman voidetta. Minulla sisänurkka silmän alta on juuri kuivin alue, joten onneksi voin laittaa sinnekin huoletta voidetta.



No, on tässä minulle aika täydellisessä voiteessa huonotkin puolensa. 15ml voide on nimittäin pakattu pieneen kierrekantiseen purkkiin. Pidän JOIKin simppeleistä pakkauksista, mutta kasvo- ja silmänympärysvoiteet haluaisin aina tuubeihin tai pumppupulloihin pakattuina. Niistä tuotteita on hygieenisempi käyttää ja ne myös säilyvät paremmin. Varsinkin ilmatiiviit pumppupullot ovat loistava pakkausmuoto voiteille ja erityisesti herkemmin pilaantuvan luonnonkosmetiikan osalta. Näin loistavan tuotteen osalta en kuitenkaan jätä ostamatta pakkauksen vuoksi.
Toinen pieni miinus tulee huonosta saatavuudesta. JOIK kuuluu Stockmannin valikoimaan, mutta ainakin Oulussa merkin valikoima on kovin pieni ja tämä voide ei kuulu normivalikoimaan. Hulluilla päivillä oli täälläkin myynnissä JOIKin tuotteita, joita ei normaalisti saa. Osaako kukaan kertoa kuuluuko tämä muilla Stockmanneilla vakiovalikoimaan? Netistä löysin tuotteen ainakin täältä ja täältä, toisessa voide on juuri tarjouksessa! Stockaa voisi pommittaa pyynnöillä saada lisää JOIKia myyntiin. 15ml purkki onneksi riittää pitkäksi aikaa, kun sen kerran saa käsiin! Oma purkkini ei varmasti ole vielä puolillakaan, vaikka on ollut lokakuusta asti käytössä.




Yhteenvetona totean siis vain, että tämä on loistava silmänympärysvoide! Jos etsit kunnon kosteutusta, mutta kevyttä koostumusta silmänympärysiholle, niin osta tämä JOIKin voide. Kerrotaan vielä loppuun, että voide on myös todella edullista. Edellä linkatuissa verkkokaupoissa hintaa on 8,90€/5,70€ (alehinta kirjoitushetkellä), ja itse lunttasin vanhasta postauksesta, että olin maksanut hullareillakin tästä vain 6,50€! Ei tätä parempaa hinta-laatusuhdetta taida löytää mistään :)

Mikä on sinun luottovoiteesi silmänympärysiholle? Oletko kokeillut JOIKia tai houkutteleeko se?

Briefly in English: For a few months now I've used JOIK Silmaübruskreem as my eye contour cream. JOIK is an Estonian natural cosmetics brand, altough, as far as I know it doesn't have any certificates. 
The cream is very light in it's consistency, but still very moisturizing. The packaking says it includes mango butter and argan oil and it's refreshing to see that these ingredients are at the top of the ingredients list, which means there's actually a significant amount of them in the cream. Often You see brands advertising different ingredients in their products and when You look at the list these are at the very end of the list, and that means there's not much of them at all in the actual product.
You can use this cream for both day and night and I've done so. I have very dry skin under my eyes and this has kept them soft and moisturized despite the light consistency. Only minuses for the product are that it's packed in a jar instead of a tube or pump and that it's quite hard to get my hands on it here in my home town. This is still a great eye contour cream and You really can't beat the price, which is under 10€ for 15ml of product!

Postauksen tuote ostettu itse ja mielipiteet siitä omiani. En saa mitään hyötyä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni JOIK ei testaa eläimillä!
Product in this post is purchased by me and all of the opinions are my own. There's no affiliate links in this post. As far as I know JOIK is cruelty free!

16 kommenttia :

  1. Kirjoittelin omista kokemuksistani toukokuussa ja aika samoilla linjoilla mennään. Etenkin tuo hintalaatusuhde on aivan omaa luokkaansa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistelinkin, että sää tykkäsit tästä kans :)

      Poista
  2. En ole kokeillut, mutta kovasti on ollut mielessä testata, varsinkin, kun hinnat eivät todellakaan ole pahoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Tuotteiden sisällöt on ihan mielettömiä noihin hintoihin nähden :) Pitäisi joskus päästä Viron puolelle shoppailemaan, niin siellähän hinnat on vielä alhaisemmat ja varmaan koko valikoima saatavilla.

      Poista
  3. Täytyypä kokeilla tätäkin. Jos Joik, ja varsinkin sen tuoksukynttilät kiinnostavat niin Suomessa on myös tälläinen Joikin jälleenmyyjä: http://www.sistersbeauty.fi/

    beylakraal

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Tuolla näyttääkin oleva hyvä valikoima Joikia :)

      Poista
  4. Mielestäni tämä on Helsingin keskustan Stokkalla vakiovalikoimassa. Ainakin muistelen purkkia siellä tutkineeni.. :) Tilaamalla pitäisi siis saada.

    VastaaPoista
  5. Oon nyt lukenu niin paljon tosta Joikista että kyllä sitä pitää päästä jossain vaiheessa kokeileen. :) Mulla on nyt ikuisuuskäytössä Lidlin Iseree- silmänympärysvoide, joka on kyllä ollu ihan huippua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Ihania tuotteita on ollut ne, joita oon kokeillut Joikilta. Vartalovoiteetkin mua ainakin kiinnoistais, kun mitä oon niitä kokeillut kaupan testereistä, niin niissäkin tuntuu jatkuvan tämä tyypillinen kevyt, mutta kosteuttava koostumus.
      Mullakin on aikoinaan ostettuna tuollainen Lidlin voide ja se ei ikinä lopu (tosin en oo sitä pitkään aikaan käyttänytkään). Ihan kelpo kamaa, mutta tuntuman, sisällön ja merkin puolesta käytän mieluummin tätä Joikia!

      Poista
  6. Joik tuotteet ovat saatavilla www.naturalgift.fi

    VastaaPoista
  7. Nyt ainakin tekee mieli kokeilla tämän arvostelun jälkeen :) Uusi vakkari-silmänympärysvoide on etsinnässä, nimenomaan kevyt, mutta kosteuttava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla! Tämä on onneksi niin edullistakin, että jos jostais syystä ei olekaan sopiva tai mieleen, niin ei ainakaan oo paljon rahaa mennyt hukkaan :)

      Poista
  8. Itsellä on kyseinen Joik ollut nyt käytössä Viilankantoluvan Petran hehkutuksen jäljiltä. :) Olen tykännyt varsinkin nyt syksyllä/talvella tuotteesta koska pitää ihon pehmeänä ja itsellä silmänympärysiho ainakin välillä on tosi kuiva ja kireä.Katsoin juuri tänään Joikin hintaa Kaubamajan Ilumaailmassa ja taisi olla n.5,80€ joten sitä kannattaa hamstrata kun täällä suunnalla on käymässä. :)
    -TanjaP

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin oon kuullutkin, että Eestin puolella on vielä edullisempaa :) Harmi, että itselläni oon niin pitkä matka sinne, että ei oo tullut koskaan käytyä.

      Poista