maanantai 26. maaliskuuta 2012

Kallis haaste

Annie Kosmetiikkaobsessiosta haastoi minut paljastamaan viisi kosmetiikka/kauneudenhoito -asiaa, jotka ostaisin, jos raha ei olisi este. Vaikka yritän olla haaveilematta kalliista tuotteista yms., ei kyllä ollut vaikeaa keksiä, mitä hankkisin jos voisin. Enemmänkin kuin viisi hankintaa olisin pystynyt listaamaan :)

1. Ensimmäinen asia, mikä tuli mieleeni oli karvojen poisto. En tiedä toimisiko valoimpulssi tai laserpoistot minulle, sillä olen kuitenkin melko vaalea. Neulaepilaatio voisi olla vaihtoehto minulle. Neulaepilaatio on halvempi kuin valoimpulssi tai laser, se näyttäsi maksavan muutaman kympin/kerta, riippuen tosin ajan pituudesta. Hoitoja tarvitsee useampia kertoja, ja minua pelottaisi hieman toimeenpiteen kivuliaisuus. Olen laiska poistamaan karvoja millään tavalla. Minulla on epilaattori, mutta en edes muista, milloin olen sitä viimeksi käyttänyt. Yleensä käytän ihan höylää, mutta ihon sileänä pitämiseksi höylää saisi käytellä vähintään joka toinen päivä. Mikäli pääsisin poistattamaan karvoja pysyvästi lähtisi ensimmäisenä säärikarvat ja ylimääräiset karvat naamasta, sillä ne ovat näkyvillä useimmiten ja häiritsevät itseäni eniten.

2. Ripsien pidennykset/tuuhennukset. Ripseni ovat lyhyet, suorat ja hauraat, joten pieni lisä räpsyihin ei olisi pahitteeksi. Mielestäni ripsienpidennykset ovat kuitenkin turhan kalliita, joten en ole ikinä edes kokeillut sellaisia. Mikäli pidennykset maksaisivat pari kymppiä ja ne kestäisivät sillä hinnalla edes 2-3 kuukautta voisin jo hyvinkin harkita niitä. Oulussa saa kestoripsienpidennyksen esim. BellaBellassa 119 eurolla ja huolto maksaa 76e/tunti.

3. Jokin ammattilaisen minulle valitsema hyvä ihonhoitosarja. Olen käynyt vain yhden kerran kasvohoidossa, ja sain kyllä sieltä jotain tuotesuosituksia, mutta ne olivat minulle liian kalliita. Olisi ihana kun joku tutkisi kunnolla ihoni ja valitsisi minulle sopivat tuotteet. Erityisesti haluaisin päästä eroon mustapäistä ja saada ihohuokosiani supistettua, jos se nyt edes on oikeasti mahdollista. Paula's Choise -tuotteet kuulostavat lupaavilta, ja kokeilisin niitä mielelläni, mutta nekin ovat vähän turhan kalliita budjetilleni, varsinkin kun olisi kiva hankkia kaikki tarvittava samasta sarjasta eikä vain yksittäisiä tuotteita. Tällä hetkellä Paula's Choise sarjan saisi tarjouksessa reilulla 130 eurolla, normaalihinta vajaa 160e. Yksittäiselle tuotteelle ei jää järkyttävän paljon hintaa, mutta kokonaisuutena se on liikaa minulle. Onneksi ihoni on nyt alkanut mennä taas parempaan suuntaan oltuaan aika kauheassa kunnossa välillä *koputtaa puuta*.

4. Tähänkin listaan voisin lykätä Urban Decayn 15th Anniversary -luomiväripaletin. Kirjoittelin tästä jo Himotuksia -postauksessa. Tässähän ei jää yksittäiselle värille kauheasti hintaa, mutta koko paletti arviolta noin 50-60 euron hinnalla on minulle liian kallis. Paletti on vain jäänyt kummittelemaan mieleeni, sillä siinä on niin kauniita sävyjä. Ehkä selviän kuitenkin ilman tätä, sillä maailma on kuitenkin täynnä kauniita luomivärejä (ja niin on minun luomivärilaatikkonikin!).

5. Viimeisestä paikasta listassa taisteli useampikin asia (esim. L'Impératrice -hajuvesi), mutta päädyin valitsemaan meikkipakin. Minulla on yksiössäni yleisestikin tavaroiden säilytysongelmia, eivätkä meikit ole poikkeus. Olen haaveillut kunnon meikkipakista jo pidemmän aikaa, mutta tarpeeksi isot ovat todella kalliita. Esimerkkejä siitä, mistä puhun löytyy täältä ja täältä. Tuo ensimmäinen voisi olla tosin jo vähän turhan iso, mutta olisi se silti ihana :) Pitäisi käydä katselemassa josko löytäisin jostain sopivan työkalupakin tai vastaavan siihen asti, että rikastun...

Voisin laittaa haasteen eteenpäin Tähtipölyä ja TylyMuijaGoesBlingBling -blogeihin, minua kiinnostaisi tietää mitä he hankkisivat. Mikäli ette ole tätä haastetta vielä saaneet niin toivottavasti ehditte vastaamaan! 

9 kommenttia :

  1. Kiitos.Pitääpä miettiä mitä laittaa, kun VAIN viisi voi nimetä =)

    VastaaPoista
  2. Ihan pikainen kommentti (mun pitäis ihan oikeasti tehdä _ihan jotain muuta_ kuin roikkua netissä), että suosittelen todella, todella lämpimästi hankkimaan Paula's Choicen BHA-kuorinnan, vaikka et mitään muuta merkiltä hommaisikaan. Tai jonkun vastaavan tuotteen. Kannattaa ehdottomasti kokeilla, toi on nimittäin auttanut niin monella ja minullakin sen tehot olivat uskomattoman huomattavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voishan tuon ottaa kokeiluun jossain vaiheessa. Mulla on se Freemanin ananas entsyymikuorinta ollu käytössä, mutta ei nuo varmaan ihan sama asia kuitenkaan oo. Siitä ananaksesta en oikein tiedä mitä ajattelen kun käytin sitä aluksia vähän kuuriluontoisesti, ja nimenomaan aspiriinin kanssa yhdessä, ja se alkoi kuivattaan mun ihoa liikaa ja sen jälkeen koko aineen käyttö vähän jäi. Voisin tietenkin tuon ananaksen eka käytellä loppuun ilman aspiriinia ja katsoa miten se sopii ja sitten kokeilla vaikka tuota Paula's Choisea.

      Poista
    2. Minullakin on Freemanin ananaskuorinta ja se ei paini kyllä lainkaan samassa sarjassa Paulan BHA-kuorinnan kanssa. Aspirinkuorintakin toimii ihan eri tavalla. Tuo Paulan aine siis laitetaan kasvoille ja _jätetään_, sitä ei pestä pois. Se ei tavallaan ole ollenkaan kuorinta sen perinteisessä merkityksessä. Minulla on lotion, joka on ihan niin kuin tavallinen kasvovoide koostumuksen, tunnun ja käytön puolesta.

      Minulla tuo Paulan aine toimi niin, että en tavallaan edes huomannut sen kuorivan yhtään mitään, iho vaan alkoi hyvin nopeasti tuntumaan ja näyttämään sata kertaa paremmalta. ;-)

      Poista
    3. Kyllä sää aika hyvin tuota Paulaa nyt mulle myyt, niin pitää varmaan kesällä hankkia se kun saa vähän enemmän rahaa käyttöön ;) Kiitoksia suosittelusta!

      Poista
    4. Hehheh, hyvää on helppo myydä. ;-) iHerbistäkin muuten noita erilaisia happokuorintoja löytyy mutta kannattaa vähän tehdä hintavertailua.

      Poista
  3. kiitos haasteesta!

    ennenkuin edes rullasin sivun loppuun ja sain tietää että haastoit mut, mietin että onpa hyviä juttuja mitä haluaisit..saatanpa siis viedä muutaman idean ;D

    VastaaPoista