maanantai 11. kesäkuuta 2012

Huulimeikkihaaste

Jos joku vielä muistaa niin lupasin toteuttaa muutamia haaste-ehdotuksia, joita sain järjestämässäni arvonnassa. Pari haastetta olenkin jo toteuttanut, ja nyt alkavan viikon kunniaksi päätin pyhittää tämän viikon kirkkaille huulimeikeille. Sain ehdotuksen käyttää pelkästään kirkkaita huulimeikkejä viikon tai kahden ajan. Suoritan haasteen nyt ainakin alustavasti vain viikon mittaisena.

Käytän mielelläni kirkkaita huulimeikkejä, eivätkä ne sinänsä ole outo näky minulla, mutta tämän hetkinen töissä käynti on hieman vähentänyt huulimeikkiin panostamistani. Haaste onkin mukava toteuttaa, niin näen alanko kiireaamuina lipsumaan vai onnistunko pitäytymään päätöksessäni käyttää pelkästään kirkkaita huulimeikkejä. 

Haaste näkyy seuraavan viikon ajan blogissa siten, että postaan kunkin päivän huulimeikin seuraavana aamuna. Eli huomenna aamulla teille pitäisi olla nähtävillä tämän päiväinen huulimeikkini. Lisäksi yritän aina ottaa kaveriksi kuvan silmämeikistäni, jotta pääsette arvostelemaan, olenko onnistunut sovittamaan silmä- ja huulimeikin yhteen :)


Minulla ei ole ollut paljoa aikaa blogille viime aikoina, joten tämä haaste sopii tähän hetkeen hyvin. Sen verran aikaa löytynee, että saan kuvattua meikkini ja kirjoitettua pikaisen postauksen päivittäin. Yritän pitää blogin päivitystahdin hyvänä läpi kesän, vaikka työt vievätkin paljon aikaani. Toivottavasti ette ehdi viikon aikana kyllästyä pikaisiin meikkipostauksiini, näiden jälkeen olen varmaan saanut jo muutakin postattavaa valmiiksi. Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

2 kommenttia :

  1. Minusta tämä on tosi kiva idea, innolla odotan haasteviikkoa. Nythän kirkkaat huulet ovat niin muotia, ja lisäksi sopivat kesään hyvin, että tästä saa varmasti erinomaisia vinkkejä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että haasteelle riittää kiinnostusta!

      Poista