perjantai 16. maaliskuuta 2012

Himotuksia

Ajattelin vaihteeksi tehdä hieman erilaisen postauksen ettei blogi täyty pelkistä tuote-esittelyistä ja arvosteluista :) Lueskelin muita meikkiblogeja ja näin liikaa kaikkea ihanaa, joten aloin miettiä, mitä kosmetiikkatuotteita erityisesti haluaisin hankkia itselleni. Listasin joitain mieltä polttavia tuotteita, kivaa ostettavaahan kyllä löytyisi loputtomasti!


Milani Lip Flash -huulimeikkikynä sävyssä Hot Flash: Näitä kyniä olen himoinnut jo kauan, mutta en ole saanut aikaiseksi tilata. Kyniä saa ainakin Cherry Culturesta, mutta sen postikulut ovat vielä onnistuneet estämään minua tilaamasta. Hot Flash on ihana, aika syvä ja marjaisa punaisen sävy, ja olisi ehdottomasti värivalintani, jos saisin vain yhden värin valita.

NYX Powder Blush -poskipuna sävyssä Taupe: Monessa paikassa kehuttu täydelliseksi kasvojen varjostussävyksi vaalealle iholle. Itse en ole oikeastaan koskaan omistanut kuin ihan normi poskipunia, joten olisi ehkä aika oppia muotoilemaan kasvojaan muutenkin.

NYX Round Lipstick huulipunia: Näitä haluaisin useammankin värin, ainakin jonkin voimakkaan punaisen sävyn (esim. Hero tai Snow White) ja hyvän nuden (esim. Circe tai Honey). Näitäkin on kehuttu paljon ja ovat vielä edullisiakin!

Dolce & Gabbana Anthology 3 L'Impératrice -hajuvesi: Tätä monen suosikkihajua on tullut nuuhkittua Oulun Stockalla jo monta kertaa. Hinta on ainoa este ostamiselle. Tuoksu on Dolce & Gabbanan  Tarot -korttien inspiroimaa Anthology -sarjaa. Tarkoitettu unisex-tuoksuksi, mutta minun nenääni se on hyvin naisellinen. Tuoksussa muun muassa vesimelonia, kiiviä, syklaamia ja myskiä.

Urban Decay 15th Anniversary Palette -luomiväripaletti: En tiedä saako palettia enää muualta kun Ebaystä ja vastaavista, mutta ostaisin sen joka tapauksessa, jos olisin hieman varakkaampi :) Paletissa on 15 luomiväriä ja hinta pyörii arviolta 50-60 euron tietämillä. Yksittäiselle värillehän ei sinänsä jää hirveästi hintaa, mutta kokonaisuutena paletti ei sovi budjettiini. Paletissa houkuttelisi erityisesti upeat turkoosit ja violetit, mutta siinä on myös kauniita neutraaleja sävyjä.

ELF Studio Stipple Brush -sivellin: Sekä nestemäisille että puuterimaisille tuotteille sopiva skunkkisivellin, jota olen kuullut niin ikään kehuttavan. Itseäni huvittaisi kokeilla sivellintä sekä poskipunan että korostuspuuterin levitykseen ja nestemäisen meikkipohjan laittoon. En omista, enkä ole koskaan omistanutkaan, yhtään skunkkisivellintä ja ELFin sivellin maksaa vain reilut 4 euroa, joten eiköhän tämä seuraavaan ELF -tilaukseen mahduteta :)

Inglot Freedom System poskipuna nro. 28: Viimeaikoina olen haaveillut uusista poskipunista, ja swatchien perusteella Inglotin sävy 28 kiinnostaisi. Se on hieman erilainen kuin yleensä käyttämäni punat, siinä on enemmän persikkainen sävy yleensä käyttämieni ruusuisten sävyjen sijaan. Myös voimakkaamman ja raikkaamman persikkainen 29 voisi olla mielenkiintoinen kokeiltava. Haluaisin poskipunan nimenomaan irtonaisena nappina, jotta voisin pitää sitä UNII -paletissani reissuilla.

My Pretty Zombien luomivärejä: Suunnitelmissa on tilata aiemmin esittelemäni The Blue Period Trion sävyt täysikokoisina, ja samalla tilaan varmaan pari muutakin väriä. Todella kauniita ja pigmenttisiä luomivärejä kokeiluni perusteella, ja merkillä olisi paljon kiinnostavia värejä kokeilemieni lisäksi.


Pahoittelen tylsän kuvatonta postausta, en halunnut käyttää muiden kuvia. Linkkejä klikkailemalla löytää postaukseen kuvitusta :)

Mitkä ovat teidän pahimpia kosmetiikkahimotuksia tällä hetkellä?

P.S. Muokkasin yöllä hieman blogin ulkoasua. Tein uuden bannerin, sillä mielestäni entinen oli tosi persoonaton. Taustankin vaihdoin, jotta se sopisi paremmin uuteen banneriin. Toivottavasti uusi ulkoasu on miellyttävämpi kuin vanha!

4 kommenttia :

  1. No himotuksiahan löytyy..liiaksikin.
    Toi Nyxin Taupe poskipuna olisi listalla, ja muutenkin Nyxin meikkejä. Tykkään sarjan luomiväreistä,niissä ihanan heleitä sävyjä. Taitaa olla vähän nuoremmalle porukalle suunnattua kosmetiikkaa, mutta olen luonteeltani ikiteini joten käytän ihan sujuvasti.
    Olisi myös ihana joskus kokeilla Diorin tai Lancomen meikkivoidetta, kovasti saavat kehuja.
    Ja listahan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä meikkejä saa käyttää niinku itse haluaa, ei mitään ikäsääntöjä kannata ottaa niin vakavasti :)
      Mää yritän olla haavelematta selektiivisestä kosmetiikasta kovin paljon. Tosin jos rahaa ois niin varmasti ostaisin ainakin jonkin verran selektiivistä, kokonaan niihin tuskin siirtyisin.

      Poista
    2. Niinpä, kun oiskin enempi rahamassissa täytettä niin varmasti kokeilisi enempi selektiivistä.
      Tosin niissäkin mihin olen harkinnan jälkeen sijoittanut on löytynyt pettymyksiä.Hinta ja laatu ei kosmetiikassa(kaan) aina kohtaa.
      Noi sinunkin esittelemäsi Fyrinnaet vaikuttavat myös houkuttelevilta, upeita värejä.

      Poista
    3. Fyrinnaet on kyllä ihania. Mulla on itteasiassa sieltä (taas) tulossa pieni tilaus ja siinä on mukana pari ylimäärästä minikokoa, jotka aattelin pistää palkinnoksi kunhan järjestän jonkin pienen blogiarvonnan ;)

      Poista