perjantai 2. maaliskuuta 2012

Riippuvainen ilmoittautuu!

Alemeikit on kyllä ihania, ja minun on usein vaikea sellaisia jättää kauppaan. Pientä riippuvaisuutta siis havaittavissa. Hengailin siskoni seurana kaupungilla ja Seppälän alemeikeistä poimin sitten kaksi Rimmelin Vinyl Gloss -huulikiiltoa mukaani. Näitä on mielestäni ollut ihan muuallakin edelleen myynnissä, joten swatchasin nämä näytille. Kuvien jälkeen kerron, mitä mieltä olen näistä.






Pin Up - Her Majesty
Pin Up luonnonvalossa

Her Majesty luonnonvalossa

Kädelle tehty swatchi on epätarkka, mutta värit näyttävät siinä oikeilta. Molemmat värit ovat nättejä, mutta eivät kovin pigmenttisiä. Pin Up on voimakkaan pinkki, mutta läpikuultava. Her Majesty on marjaisa pinkki, jossa on kullansävyistä kimalletta, ja joka niin ikään on läpikuultava. Koostumukseltaan kiillot ovat aika tahmeita. Ne pysyvät kohtuu hyvin huulilla, mutta eivät kestä syömistä ja juomista. Kiillot tuoksuvat jollekin vähän makealle, eivät mielestäni kovin hyvälle, mutta eivät nyt epämiellyttävällekään.

Värit näyttivät kädelle kokeiltuna paremmilta kuin todellisuudessa ovat. Olisin toivonut näihin enemmän pigmenttiä. Nämä menevät sellaisten helppojen peruskiiltojen joukkoon. Molemmista saa hieman väriä huulille sekä tietenkin kiillon. Luulen, että kesällä tulen käyttämään näitä enemmän, sopisivat hyvin kevyeen kesäiseen meikkiin. Maksoin näistä 3,30e kappale ja nuo Rimmelin putkilot ovat aika isoja, joten eiköhän nämä hintansa arvoiset ole. Täyttä hintaa, joka on varmaan siinä 7 euron tienoilla, en näistä maksaisi, sillä sillä hinnalla saa parempiakin kiiltoja.


 Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Valitettavasti Rimmel käyttää tietojeni mukaan eläinkokeita!

4 kommenttia :

  1. kiillot näyttävät tosi herkullisilta pulloissa, mutta niin..pigmenttiä voisi olla enemmän.. toi pin up näyttää kivalta, noms :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kieltämättä näyttävät paremmilta putkiloissaan :) Ihan kivoja kiiltojahan nuo ovat, viimeaikoina olen itse vain käyttänyt enemmän peittävämpiä kiiltoja. Toisaalta tällaiset läpikuultavat kiillot sopivat melkein mihin tahansa meikkiin ja tilanteeseen!

      Poista
  2. Ei tuo uusimman postauksen kommenttiloota huoli mun tekstiä..kirjuutan sitten tänne perskeles.
    Ikävä onnettomuus kohtasi Zonea, mutta nyt tuloo Tyly apuun =)
    Laitappa s.postia, mulla nimittäin avaamaton Zone tyhjänpanttina, tilasin vahingossa kaksi (Tyly töpeksii osa 78787665454)!
    Ei maksa mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeesti!! Kiitos! Minäpä laitan mailia tulemaan! Mikähän lie kommenttilootaa vaivaa, kun ei huolinu sun tekstiä, toivottavasti vaan joku bloggerin väliaikanen häriö.

      Poista