lauantai 4. helmikuuta 2012

Kulmakynät vertailussa

Lumene meni hiljattain muuttamaan käyttämäni kulmakynän, Blueberry Eyebrow pencil, koostumusta. Käytössäni oli kynä sävyssä 2 Harmaanruskea. Ostin jokin aika sitten uuden kappaleen kyseistä kynää ja huomasin sen olevan paljon pehmeämpi ja vaikeampi käyttää kuin ennen. Ongelma oli se, että ennen sopivan sävyisestä kynästä oli nyt melkein mahdotonta saada tarpeeksi vähän väriä kulmiin. En tiedä oliko itse sävyäkin muutettu tummemmaksi vai johtuiko tummempi lopputulos vain kynän pehmeydestä. Jokin hämärä mielikuva minulla on myös siitä, että aiemmin kynässä oli mainittu sen olevan mineraalimeikki, mutta uudessa kynässä ei kyllä ollut mainintaa mineraaleista. Aiempi kynäkin on tallessa, mutta se on niin lyhyt, ettei kynän merkintöjä enää näe. Ehkä kynä onkin uusi tuote, vaikka näyttääkin aivan samalta kuin vanha!?

Ystäväni sattui olemaan tekemässä tilausta Dermosilille, ja mainitsi itse aikovansa tilata  muun muassa kulmakynän. Samalla hän kyseli haluaisinko tilata myös jotain, jotta saa kokoon tarpeeksi suuren tilauksen saadakseen ilmaiset postikulut. Tutkin sitten Dermosilin Dermoshop-nettisivut ja päädyin itsekin kokeilemaan heidän kulmakynäänsä, ja samalla tilaamaan pari muuta tarpeellista tuotetta. Kulmakynän sävyksi valitsin kolmesta vaihtoehdosta mediumin.

Kynän sain käsiini maanantaina ja ajattelin heti, että kirjoitan siitä pienen blogitekstin ja vertaan sitä Lumenen kulmakynääni.


Yllä käytössä ollut Lumene ja alla uusi Dermosilin kynä.


Heti kädelle kokeillessa totesin, että Dermosilin kynä on ainakin selvästi kovempi kuin Lumenen. Aluksi se tuntui jopa liian kovalta, sillä kevyellä painamisella kädelle ei irronnut juuri ollenkaan väriä. Kovemmalla painalluksella sain sitten kynästä irtoamaan väriä ja totesin, että sävy kyllä näyttää hyvältä, vaalahkon harmaanruskealta.


Vanha Lumenen kynä - uusi Lumene - Dermosil

Yllä olevassa kuvassa swatchattuna vanha Lumenen kulmakynäni, uudempi Lumenen kynä sekä Dermosilin kulmakynä luonnonvalossa. Vanha Lumene melko voimakkaasti painaen, uusi Lumene kevyesti piirtäen ja Dermosil voimakkaasti painaen. Kuvasta käy hyvin ilmi, että uusi Lumene on paljon pehmeämpi, sillä kevyestikään piirtäen siitä ei saanut tuon vaaleampaa, kun taas vanhaa piti painaa melko voimakkaasti saman voimakkuuden saavuttaakseen. Vanhan ja uuden Lumenen sävy näyttää täysin samalta, joten ilmeisesti vain kynän koostumus on muuttunut. Dermosilin kynä on selvästi vaaleampi sävyltään ja hieman kovempi kuin edes vanha Lumene. Dermosilin sävy näyttää kuvassa melko punertavalta, mutta kulmissa sävy näyttää kyllä ihan harmaanruskealta.

Olen ehtinyt käyttää Dermosilin kynää yhden pitkän päivän ajan, ja se tuntui kestävän kulmissa hyvin. Väri myös levittyi kulmiin helposti, vaikka ensi kokeilulla kädelle ei meinannut saada juuri lainkaan väriä. Lumenetkin on minulla kestäneet kulmissa ihan hyvin ja vanha kovempi versio toimi sävynäkin hyvin. Uusi pehmeä Lumene menee melkein väkisin minulle liian tummaksi kulmissa. Toinen pehmeydestä koituva ongelma on, että jos jälkeä yrittää kovinkaan pehmentää, häivyttää tai korjailla, jälki leviää helposti ja saa kulmakarvat suttuisen näköiseksi. Molemmissa kynissä on mukana harja ja vaikka harjojen mallit ovat erilaiset, toimivat ne molemmat mielestäni ihan hyvin. Koska Dermosilin kynä on myös halvempi kuin Lumene, tulen kyllä jatkossa käyttämään Dermosilia. Dermosililla on hintaa 5,30e, kun Lumenen hinta taitaa liikkua jossain 7-9 euron välillä.

Jos jollakin sattuu muuten olemaan hyviä meikkausvinkkejä harvoille kulmakarvoille, niin olisin niistä erittäin kiitollinen. Omat kulmakarvani ovat melko vaaleat, harvat ja niissä on aukkoja, joten ne ovat melko painajaiset meikattaviksi. Vaikka olen vaalea, haluan kulmakarvoihin kuitenkin jonkin verran väriä, ja toiveena olisi myös ettei kulmakarvat meikattunakaan näytä iholle piirretyiltä. Joitain puuterimaisia ja vahamaisia kulmakarvavärejä olen kokeillut, mutta ne eivät harvoissa kulmissani ole toimineet.



 Postauksen tuotteet ostettu itse ja mielipiteet niistä omia. En saa mitään hyvitystä tekstin linkkien käytöstä. Tietääkseni kumpikaan Lumene tai Dermosil ei testaa eläimillä!

8 kommenttia :

  1. Itse olen melko tummakulmaisena ollut tyytyväinen Make Up Storen puuterimaiseen Microshadow-väriin sävyssä "Deadly". Levitän sitä kulmiin pienellä, tiiviillä, viistopäisellä siveltimellä (punainen varsi, ostettu Stockmannilta, en muista merkkiä). Mm. tässä esittely kulmaväristä: http://www.ostolakossa.com/2010/03/highlight-make-up-store-microshadow.html

    Tapojahan tietysti on monia ja tässä on mielestäni aika hyvä opastus vaaleiden, harvojen kulmien meikkaamiseen:
    http://www.duroy.fi/index.php?page=tuotevideo&video=TITLE02_06

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on Make Up Storelta Tri Brow Color, jota käytän yhdessä tuon Dermosilin kulmakynän kanssa. Tykkään kyllä käyttää puuterimaista väriä yhdessä kynän kanssa niin jälkeä saa vähän pehmennettyä :)

      Poista
  2. Olen itsekin etsinyt kuumeisesti kulmakynää vanhan Lumenen harmaanruskean tilalle. Uusi Lumenen kynä on tosiaan aivan liian vahamainen, pehmeä ja tumma. Dermosilin kulmakynän olen tilannut, mutta en vielä kokeillut. Sen sijaan kokeilin juuri Yves Rocherin kynää nro 2 harmaanruskea, ja se on erinomainen! Väri on hyvin lähellä vanhaa Lumenen kynää (kylmän harmaanruskea), ei liian tumma ja koostumukseltaan puuterimaisen kova. Suosittelen! Olen muuten reklamoinut muutoksesta Lumenelle ja sanoivat, että mikäli valituksia tulee enemmänkin, he ryhtyvät toimenpiteisiin asian korjaamiseksi. Eli valittakaa asiasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että vaihtoehtoja löytyy. Toivottavasti tykkäät tuosta Dermosilin kynästä, se on oikeasti harmaampi kuin mitä tuossa mun kuvassa ja ainakin itse tykkään siitä tosi paljon. Pitääpä laittaa tosiaan Lumenelle palautetta :)

      Poista
  3. Kokeilin tänään Dermosilin kynää sävy medium, ja se tosiaan vastasi aivan Lumenen entistä kynää ja oli mielestäni täysin saman värinen ja saman laatuinen kuin edellä mainitsemani Yves Rocherin kynä sävy harmaanruskea. Dermosilin kynä ei tosiaankaan ole yhtään punertava, vaikka kuvissasi niin jostain syystä vaikuttaa. Sävy on kylmän harmahtavan ruskea. Dermosilin ja Yves Rocherin kynissä ei siis mielestäni ole värin tai laadun suhteen juuri lainkaan eroa, mutta Dermosilin kynä on huomattavasti halvempi (Dermosil 1,14 grammaa maksaa 5,30 ja Yves Rocher 1,0 grammaa maksaa 8,50). Vaikka sävy vastaa vanhaa Lumenea, niin Dermosilin ja Yves Rocherin kynien koostumus on mielestäni hieman puuterimaisempi kuin vanhan Lumenen. Ne ovat kuitenkin aivan yhtä kovia, mutta jälki on hieman pehmeämpi ja siksi mielestäni jopa parempi. Vahamaisuutta ei ole lainkaan, mikä on uuden Lumenen suurin ongelma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että Dermosilkin toimii :) Mää tuun varmaan pysyttelemään tuossa Dermosilissa kun siinä ei mitään valittamista ole ja on tosiaan edullinen. Käytän kynän lisäksi aina vielä puuterimaista kulmaväriä, mikä vielä auttaa häivyttämään kynän jälkeä pehmeämmäksi.

      Poista
  4. Löysin muuten jämän vanhasta Lumenen kynästä harmaanruskea ja vertasin sen väriä uudistettuun versioon. Ei ainoastaan laatu ole muuttunut käyttökelvottoman pehmeäksi ja vahamaiseksi, vaan myös väri on täysin erilainen. Uusi kynä on paljon tummempi ja ruskeampi. Harmahtava sävy oli kokonaan pois. Sama uudistus tuli muuten Lumenen huultenrajauskynille, joiden värit muuttuivat selvästi aiemmasta, vaikka virallisesti värien pitäisi olla samat. Myös laatu muuttui, mutta mielestäni paljon vähemmän kuin kulmakynillä. Uusi laatu on mielestäni ihan hyvä, koska huultenrajauskynissä pidän hieman pehmeämmästä laadusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun silmiin ne uusi ja vanha Lumene on ihan saman sävyiset ja koostumus muuttunut vaan pehmeämmäksi, minkä vuoksi siitä uudesta ei saa tarpeeksi vaaleaa sävyä. Mullahan on tuossa kuvassa uusi ja vanha vierekkäin. Voi tietenkin olla, että väriä on vielä tuon mun ostaman uudemman kynänkin jälkeen muutettu, koska en oo nyt pitkään aikaan enää Lumenen kynää tosiaan ostanut. Lumenen huultenrajauskyniä en oo tainnut koskaan kokeillakaan ja en varmaan kokeilekaan, koska mulle saa olla aika kova huultenrajauskynäkin, että se pysyy :)

      Poista